09
    Perinteiset TUL:n Seurapäivät pidetään tänä vuonna TUL:n valtuuston kokouksen alla 26.-27.11. kulttuuripääkaupunki Turussa hotelli Marinan yhteydessä sijaitsevassa Submarina-juhlahuoneistossa. Majoitukset on järjestetty korttelin päässä sijaitsevaan Cumulus-hotelliin.

    Seurapäivät on suunnattu erityisesti TUL:n jäsenseurojen johdolle ja aktiiveille. Päivien pääteemana on TUL:n arvoperusta, jota lähestytään niin liikunnan kuin työväenliikkeenkin näkökulmasta. Teemaan johdattelevat kansanedustaja Ilkka Kantola, Piikkiön Kehityksen puheenjohtaja Pirjo Ailanto sekä varatoimitusjohtaja Juhani Tamminen. Alustusten ja pikaisen keskustelun jälkeen tuotetaan toimitusjohtaja Riitta Hämäläinen-Bisterin vetämissä ryhmätöissä arvoja tulevaisuuden TUL:lle ja sen jäsenseuroille.

    Lisäksi päivien aikana perehdytään mm. TUL-strategian ytimeen kuuluvien seuratoiminnan tukitoimien etenemiseen ja saadan katsauksia suomalaisen liikuntatoiminnan ajankohtaisiin asioihin, alustajana mm. opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteeri Jarmo Linden.

    Osanottomaksut:
    125 euroa/henkilö 
     kahden hengen huoneessa (ohjelma, majoitus, ruokailut)  
    150 euroa/henkilö  yhden hengen huoneessa (ohjelma, majoitus, ruokailut)
    80 euroa/henkilö  ilman majoitusta (ohjelma, ruokailut)

    Lisäyöpyminen perjantai-lauantai 25.-26.11. 40 €/2hh ja 65 €/1hh.

    Seurapäivät aloitetaan lauantaina 26.11. klo 12.30 lounaalla, iltaohjelmaan sisältyy Turun kaupungin tarjoama kulttuuripainotteinen iltavastaanotto. Seurapäivät päättyvät sunnuntaina 27.11. klo 12 alkavaan lounaaseen.


    Seurapäivien ohjelma avautuu TÄSTÄ.

    Seurapäivien päätyttyä sunnuntaina kokoontuu TUL:n valtuusto sääntömääräiseen syyskokoukseensa. Valtuuston jäsenet kutsutaan osallistumaan myös Seurapäiville.

    Ilmoittautumiset TUL:n Seurapäiville 10.11. mennessä
    - alla olevalla lomakkeella (lomake avautuu myös uuteen ikkunaan TÄSTÄ)
    - TUL:oon Pia Reutsalolle, sähköposti pia.reutsalo@tul.fi tai puh. 044 906 2140. Ilmoita myös mahdolliset majoitustoiveet ja erikoisruokavaliot.

    Lisätietoja TUL:n Seurapäivistä antaa koulutus- ja kehittämispäällikkö Veli-Tapio Kangasluoma, sp. veli-tapio.kangasluoma(at)tul.fi, puh. 050 520 1386.

    iStart-julkaisujärjestelmä - ConnectingTalents Oy