10
    TUL:n puheenjohtaja Sirpa Paateron mielestä liikunnalla pystyttäisiin nykyistä paremmin edistämään ihmisten työssä jaksamista.

    Kalvolan Iskun 70- vuotisjuhlassa pitämässään puheessa Paatero peräsi valtiovallalta toimia työpaikkaliikunnan edistämiseksi.

    Liikunnan yhteiskunnallista merkitystä osoittaa Paateron mukaan se, että viime hallituskauden tulehtuneessa työmarkkinatilanteessa järjestöt pääsivät yhdestä harvoista asioista keskusteluyhteyteen Työyhteisöliikunta 2010 -projektissa.

    - Hankkeen työryhmässä oli mukana keskeiset työmarkkinakeskusjärjestöt ja liikuntajärjestöt. Työyhteisöliikunta 2010 -projektin tulokset olivat hyviä ja työryhmän kehittämät työpaikkaliikunnan toteutustavat keräsivät positiivista palautetta, Paatero sanoi.

    Liikunta yhdistää Paateron mielestä ihmisiä ja yhteisöjä, mutta myös työmarkkinoiden neuvottelijoita.

    - Näkisin erittäin mielelläni, että Työyhteisöliikunta-projekti saisi jatkoa, koska työtä tärkeän asian puolesta on syytä jatkaa. Uusi hanke voisi syventyä vielä edeltäjäänsä perusteellisemmin liikunnan ilon markkinoimiseen osaksi kansalaisten elämää, Paatero sanoi.

    iStart-julkaisujärjestelmä - ConnectingTalents Oy