Marraskuun uutiskirjeen lukijakysely
TUL:n marraskuun uutiskirjeessä kysyttiin lukijoilta mielipidettä TUL:n imagosta. Erityisesti TUL nähtiin seurojen tukijana ja hyödyllisenä järjestönä. Toisaalta TUL:n imago koetaan vanhoilliseksi, sisäänpäin kääntyneeksi ja osin etäiseksi.

Sanallisissa arvioissa todettiin mm.:
"TUL on hyödyllinen ja tarpeellinen, mutta hiukan näkymätön."
"Liittoa tulee jatkaa, vahvistaa, kehittää ja uudistaa ajan vaatimuksia vastaavaksi."
"TUL:lla ja sen seuroilla on ollut paljon annettavaa ja on edelleen. Nykytilanteessa on hyvä tuoda esiin liiton hyviä toimintoja ja toimintaa kentällä ympäri maan."
"Yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen meininki varallisuudesta riippumatta."
"TUL:n pitää rantautua, tulla ihmisten luokse."
"TUL joutuu jatkuvasti hakemaan paikkaansa muuttuvassa yhteiskunnassa."
"Koen kuitenkin, että TUL:n pitäisi yrittää parantaa näkyvyyttään ruohonjuuritasolla ja parantaa ihmisten tietoisuutta järjestön olemassaolosta ja toiminnasta."
Kiitämme lämpimästi kaikkia kyselyyn vastanneita.