Kansalliset hankkeet

Tälle sivulle on koottu tietoa eri tahoista joiden kautta urheilijoiden ja urheiluseurojen on mahdollista hakea sekä taloudellista että toiminnallista avustusta.

ELY keskukset - Liikuntatoimi

Valtio tukee veikkausvoittovaroin muun muassa liikuntajärjestöjä ja kuntien liikuntatointa. Liikuntatoimi tarjoaa myös rakennusteknisiä ja hallinnollisia asiantuntijapalveluja liikuntapaikkarakentamista varten. Liikuntatoimi myöntää avustuksia myös lasten ja nuorten liikunnallista kehittämistoimintaa varten. 

Hakeminen
Vuoden 2012 hakuaika päättyi 31.1.2012. Avustushakemukset toimitetaan sen alueen ELY-keskukseen, jonka toimialueella hanke toteutetaan. Hakuajat ovat hankekohtaisia.

Kuka voi hakea?
Avustuksia voivat hakea kehittämishankkeita toteuttavat kunnat, kuntayhtymät, järjestöt ja yhteisöt. Avustuksia ei myönnetä kouluille, rekisteröitymättömille yhteisöille, yksityisille henkilöille eikä voittoa tavoitteleville henkilöille. Avustuksilla ei myöskään tueta kilpaurheilua eikä valmennustoimintaa.

ELY-keskusten liikuntatoimen yhteyshenkilöt jakaantuvat alueellisesti seuraavalla tavalla.

Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja ruotsinkieliset palvelut sekä Keski-Suomen ja Pirkanmaan: Sivistystoimentarkastaja Ismo Myllyaho,ismo.myllyaho(at)ely-keskus.fi.

Satakunta ja Varsinais-Suomi: Sivistystoimentarkastaja Keijo Kuusela, eijo.kuusela(at)ely-keskus.fi.

Uusimaa, Häme ja Kaakkois-Suomi: Sivistystoimenjohtaja Ulrike Hjelt-Hansson, ulrike.hjelt-hansson(at)ely-keskus.fi

Pohjois-Savo- ja Itä-Suomen lääni:
Kuopio: Nuoriso- ja liikuntatoimentarkastaja Henri Alho, henri.alho(at)ely-keskus.fi
Joensuu: Nuoriso- ja liikuntatoimentarkastaja Matti Ruuska, 
matti.ruuska(at)ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaa: Liikuntatoimen asiantuntija Ulla Silventoinen, ulla.silventoinen(at)ely-keskus.fi

Lappi: Liikuntatoimentarkastaja Kai-Matti Joona, kai-matti.joona(at)ely-keskus.fi

Tarkemmat tiedot hakuprosessista ja hakukriteereistä löytyy osoitteesta
http://www.laaninhallitus.fi/lh/lansi/siv/home.nsf/pages/D4DF906C1FF8E34BC2256 C09003655E0?opendocument




Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
JHL:n valmennusapuraha on tarkoitettu huipulle tähtääville TUL:n urheilijoille.

Hakeminen 
vuonna 2012 jaettaville apurahoille päättyi 11.4.2012. Vuoden 2013 apurahahaku käynnistyy alkuvuodesta 2013. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan TUL:n verkkosivuilla. 

Kuka voi hakea?
JHL:n valmennusapurahaa voivat hakea urheilijat, jotka ovat liiton jäseniä tai joiden vanhemmat ovat liiton jäseniä. Osastonumero tulee ilmoittaa apurahahakemuksessa. Minimivaatimuksena apurahan myöntämiselle on nuorten SM- mitali.



Kunnossa kaiken ikää (KKI)  
KKI on ministeriöiden rahoittama toimintaohjelma, jonka tavoitteena on lisätä säännöllistä liikuntaa erityisesti yli 40-vuotiaiden parissa.

Hakeminen
Kunnossa kaiken ikää -ohjelman taloudellista tukea jaetaan kaksi kertaa vuodessa. Viimeiset hakupäivät ovat vuosittain 31.maaliskuuta sekä 30.syyskuuta. Samalle hankkeelle voi hakea avustusta vain kerran vuodessa.

Kuka voi hakea?
Tukea voivat hakea kaikki rekisteröityneet yhteisöt. Tarkemmat tiedot hakuprosessista ja hakukriteereistä löytyy osoitteesta http://www.kki.likes.fi/pages/content/Show.aspx?id=18



Matti ja Hilkka Ahteen rahasto
Matti ja Hilkka Ahteen rahasto tukee nuorison liikuntaharrastusta apurahoin ja tunnustuspalkinnoin. Apurahojen jaosta päättää säätiön hallitus ja niiden keskimääräinen suuruus on 1000€-3000€.

Hakeminen
Vuonna 2013 jaettavien apurahojen haku aukeaa 1.11.2012.

Kuka voi hakea?  
Apurahoja voivat hakea yksityiset henkilöt sekä yhteisöt.
Tietoa säätiöstä sekä tarkemmat hakuehdot löytyvät osoitteesta http://www.sivistysrahasto.fi/



OLVI-säätiö
OLVI-säätiön apurahaa voi hakea lasten ja vanhusten hyväksi tapahtuvan toiminnan kehittämiseen. Säätiö jakaa vuosittain satojatuhansia euroja palkintoina,stipendeinä apurahoina ja avustuksina.

Hakeminen 
Apurahakemuksia otetaan vastaan ympäri vuoden. Hakemukset käsitellään kaksi kertaa vuodessa siten että 30.4. mennessä tehdyt hakemukset käsitellään kesäkuussa ja 30.10. mennessä lähetetyt hakemukset joulukuussa. 

Kuka voi hakea? 
Säätiö ei ole määritellyt erikseen tarkkoja hakukriteerejä ja apurahan myöntäminen perustuukin säätiön omaan harkintaan. Tarkemmat tiedot hakuprosessista löytyy osoitteesta 
http://www.olvisaatio.fi/web/olvisaatio/29



Opetus- ja Kulttuuriministeriön avustukset
Opetus- ja kulttuuriministeriöllä voi vuosittain hakea taloudellista tukea eri avustuskohteille määritettyjen hakuaikojen puitteissa.
Alla olevalle sivustolle on koottu hakuohjeita sekä tietoa eri avustusmäärärahoista. 
http://www.minedu.fi/OPM/Liikunta/liikuntapolitiikka/avustukset/?lang=fi



Seuratoiminnan kehittämistuki
Seuratoiminnan kehittämistuen jakamisesta vastaavat Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU), Nuori Suomi ja Suomen Kuntoliikuntaliitto yhdessä lajiliittojen, TUL:n, FSI:n, muiden valtakunnallisten liikuntajärjestöjen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. 

Hakeminen
Vuoden 2012 toiminnallisten tukien hakuaika alkaa 15.12.2011 ja päättyy 15.3.2012.

Kuka voi hakea?

Toiminnallista tukea voi hakea lasten ja nuorten urheilun kehittämiseen tai aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan. Yksittäinen hanke voi saada tukea 1000 - 8000 euroa. Hakijan tulee olla rekisteröitynyt yhdistys ja valtionapukelpoisen liiton jäsen. Tarkemmat tiedot hakuprosessista ja hakukriteereistä löytyy osoitteesta http://www.seuratuki.fi/toiminnallinen-tuki/



Tapio Rautavaaran rahasto 
Rahasto tukee urheilullisesti tai taiteellisesti lahjakkaiden TUL:n nuorten jäsenten valmentautumisesta, koulutusta ja opiskelua.

Hakeminen 
Vuonna 2013 jaettavien apurahojen haku aukeaa 1.11.2012.

Kuka voi hakea? 
Tapio Rautavaaran rahaston apurahaa voivat hakea TUL:n seurojen urheilijat.
Tietoa säätiöstä sekä tarkemmat hakuehdot löytyvät osoitteesta 
http://www.sivistysrahasto.fi/



Työhön kutsu
Urheilu- ja liikuntajärjestöjen työllistämishanke, jonka tavoitteena on palkkatuen avulla edesauttaa työttömien työnhakijoiden työllistämistä seuroihin ja piireihin.

Hakeminen 
Hakuaika on ympärivuotinen. Tukihakemus tehdään Työ- ja elinkeinotoimistoon. 

Kuka voi hakea?
Urheiluseurat, joilla ei ole verovelkaa. 
Tarkemmat tiedot hakuprosessista ja hakukriteereistä löytyy osoitteesta 
http://www.slu.fi/tyohonkutsu/hankkeen-esittely/



Urheiluopistosäätiö
Urheiluopistosäätiön urheiluapurahojen painotus on juniori- ja joukkueurheilussa. Päätöksen apurahojen myöntämisestä tekee Urheiluopistosäätiön hallitus.

Hakeminen 
Apurahojen hakuaika on vuosittain syksyllä. Hakuaika päättyy 30. syyskuuta.

Kuka voi hakea? Urheiluopistosäätiön apurahaa voi hakea kaikkia rekisteröidyt yhdistykset ja yksittäiset urheilijat pois lukien, ammattilaisurheilijat.Tarkemmat tiedot hakuprosessista ja hakukriteereistä löytyy osoitteesta http://www.urheiluopistosaatio.fi/19



Viljo ja Vieno Salo Säätiö
Viljo ja Vieno Salo -säätiön apuraha on tarkoitettu menestyneiden TUL:n seurojen nuorten joukkueiden ja urheilijoiden tukemiseen. 

Hakeminen
Vuoden 2012 hakuaika alkoi 26.2.2012 ja päättyi 11.4.2012. 

Kuka voi hakea? 
Säätiön tukea voivat hakea TUL:n seurojen urheilijat ja joukkueet. Minimivaatimuksena hakijalle on nuorten SM-mitali. 
Hakuajan alkamisesta tiedotetaan TUL:n kotisivuilla. 





iStart-julkaisujärjestelmä - ConnectingTalents Oy